Tänne tulee kaikki tarinat, kannattaa ensin kirjoittaa tarina esim. Docsiin koska kommenttikentällä on paha tapa poistaa joitain kommentteja itsekseen. Jokaisesta tarinasta saat 25-50p (pistettä) joita voit käyttää kaupassa. Eipä siinä muuta, kirjoittamaan vaan!
Sivu latautuu
Tervetuloa KK:seen, soturikissaroolipeliin jossa voit seikkailla Lilja- tai Lintuklaanin parissa. Toivottavasti viihdyt hyvin!
Cherries
Huomentassu, Lintuklaani
Huomentassu vaani lintua. Hän tunsi Käärmetassun katseen itsessään. *Älä epäonnistu, älä epäonnistu!* Hän ajatteli. *Jos tuo punarinta pääsee karkuun, Käärmetassu luulee minun olevan huono saalistaja!* Naaras asetti tassunsa varovasti eteen. *Melkein…* Toinen askel, kolmas askel. *Vielä vähän, niin voin hypätä.* Hän astui vielä kerran eteenpäin, ja valmistautui hyppyyn. Sitten hän hyppäsi. Lintu kuitenkin huomasi oppilaan, ja pyrähti lentoon. Huomentassu yritti hypätä, ja läimäistä punarinnan maahan, muttei onnistunut.
”Voi… Kauhea!”, naaras sadatteli, ehkä hieman liian kovaa. Ympäriltä lintuja lensi pois.
”Ketunläjät.”, oppilas mutisi hiljaa. Käärmetassu katseli häntä nyrpeästi.
”Nyt, kun säikytit riistan, niin palaamme kai leiriin.” Hopeanvärinen kolli tiuskaisi. Huomentassu katsoi maahan.
”An-anteek-”
”Ei tarvitse pyydellä anteeksi.” Huomentassu nosti katseensa Käärmetassuun, ja huomasi kollin hymyilevän. Naaras hymyili takaisin. Kaksikko alkoi kävellä leirin suuntaan, mutta yhtäkkiä Huomentassu pysähtyi.
”E-emme voi palata leiriin ilman saalista. Ei olisi pitänyt syödä sitä punarintaa. Ja… Soturilaki kielsi sen! Minä rikoin soturilakia… Tähtiklaani kiroaa minut!” Hän hätäili. Käärmetassu katseli naarasta rauhallisesti.
”Ei kukaan huomaa että söit sen. Saalistetaan nyt vaikka hiiri tai pari, niin voidaan mennä leiriin.” Ruskeasilmäinen kolli naukui rennosti. Huomentassu tunsi olonsa syylliseksi, mutta myöntyi.
Kun Huomentassu ja Käärmetassu palasivat leiriin, oli jo melkein kuuhuippu. Huomentassu oli saanut hiiren, ja Käärmetassu peipposen ja mustarastaan. Oppilaita vastassa oli vihaiset mestarit.
”O-ou…”, Huomentassu kuiskasi Käärmetassun korvaan. Hopeasielu ja Kurkiviiksi tuijottivat heitä tuimasti.
”Ja sieltä oppilaat tulevat. Ymmärrättekö miten huolissaan toiset olivat?!” Normaalisti lempeä Hopeasielu kysyi vihaisesti.
”Ja tiedätte kyllä, etteivät oppilaat saa lähteä leiristä ilman soturin lupaa!” Kurkiviiksi jatkoi.
”Joo joo…” Käärmetassu mutisi.
”Tämä ei ole ”Joo joo”. Olisitte voinut hukkua!”
”Miten olisimme voineet hukkua?” Huomentassu supatti Käärmetassulle.
”En tiedä.” Käärmetassu vastasi.
”Älkääkä supisko! Tämä on vakavaa!” Hopeasielu ärähti.
”No… Me toimme saalista!” Huomentassu huudahti.
//Käärme? Ja sori jos tää tuli kaks kertaa, en ollu varma lähettykö tää
Kuu
Liljaklaani- Rastastassu
Rastastassun jalkoja arasti rankasta harjoittelusta Eväliuskeen kanssa. Murtunutta jalkaakin jomotti niin että Rastastassu olisi voinut rääkäistä.
Rastastassu makasi parantajan pesässä niinkuin hän oli melkein koko viime kuun lojunut siellä. Tuhkatäplä hääri hänen ympärillään. ”Tuo jalkasi ei ikinä parannu, jos jatkat tuota rataa”hän sanoi tiukasti. ”Minä tiedän ettei se parane oikeasti koskaan! Ja minä haluan soturiksi millä hinnalla hyvänsä! Vaikka menettäisinkin siinä yhden jalan”Rastastassu sihahti vastaukseksi. Tuhkatäplä huokaisi. Rastastassu nousi, vaikka hänen jalkansa olivat aivan poikki. ”Haen ruokaa. Otatko sinä jotakin”Rastastassu kysyi. ”Voisin ottaa”Tuhkatäplä murahti. Hän nyökkäsi ja lähti aukiolle. Hän pysähtyi aukolle ja katseli silmät innosta hehkuen Liljaklaanin leiriä. Hän halusi niin kovasti olla soturi. Hyvä soturi. Josta kaikki pitäisivät ja että hänestä puhuttaisiin vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Sitten hän talsi riistakasan luokse. Hän valitsi kaksi hiirtä ja palasi parantajan pesälle.
Rastastassu ja Tuhkatäplä söivät hiiriänsä. ”Miksi haluat niin kovasti olla soturi”Tuhkatäplä kysyi. Rastastassu katsoi häntä kuin asia olisi ilmiselvä. ”Olen klaanikissa. Minä olen syntynyt soturiksi”hän sanoi kuin vähä älyiselle. ”Mutta tuntuu että haluat oikein erityisen paljon soturiksi”Tuhkatäplä sanoi tyynesti. Rastastassua ärsytti.
Possu🐖🐷🐽
Käärmetassu-lintuklaani
”Haluatko tulla metsästämään kanssani?”
Huomentassu kysyi.
”Joo!”
Käärmetassu huudahti niin että perhonviiksi tuli kysymään
”Mitäs täällä mellakodaan?”
Mutta käärmetassu ja huomentassu van juoksivat nopeasti pois pesästä ja naurahti at.
Käärme tassu löysi heti linnun hajujäljen.
Kun käärme tassu löysi linnun, käärme tassu otti sen jaloista kiinni ja vetäisi sen maahan.
”Tässä”
Käärmetassu sanoi ja asetti linnun huomentassun eteen.
”Saanko todella syödä sen”
”Jos haluat”
Käärme tassu sanoi.
”Voi kiitos”
Huomentassu sanoi ja söi punarinnan.
”Nyt on minun vuoroni saalistaa”
Huomentassu sanoi ja löysi linnun hajujäljen.
Kun huomentassu yritti hypätä linnun päälle, punarinta lensi pois.
”Voi kamala!”
Huomentassu huudahti niin kovaa että riista kaksikon ympäriltä katosi.
”No kun säikytit riistan niin palaamme kai leiriin”
Käärmetassu tiuskaisi ja alkoi kävellä kohti leiriä.
”Ant…”
Huomentassu ei ehtinyt sanoa yhtäkään sanaa ennen kuin käärmetassu sanoi
”Ei tarvitse pyydellä anteeksi”
”Okei”
Huomentassu sanoi.
Käärmetassu hymyili
Salaatti🥬🥬
Moi peruna! Kiitos aktiivisuudesta, saat 30p tarinastasi koska se on aavistuksen lyhyt mutta silti hyvä
Peruna :3
Mustapentu~lintuklaani
”Arghh oletko ollut koko ajan siinä?”valeanharmaa-valkoinen kolli tiuskaise”I-itseasiassa melkein koko ajan” änkytän yllättyneenä”kulutimme siis päivän etsimällä sinua vaikka olit koko ajan leirissä”kolli jatkaa ”no suurin pirtein noin”vastaan tynesti ja silmäilen kollia joka vaikuttaa ärtyisemmältä kun yleensä ”Argghh et karkaa uudestaan”Kolli murahtaa”aha” mulkaisen roihumyrskyä. *miksi hän on noin äreä ei hän normaalisti käyttäydy noin-*. Joku kunibgattarista vie minut pentutarhaan. ”Olitko leirin ulkopuolella!?” Tummanharmaa laikukas pentu kysyy. jätän vastaamatta tälle sillä minua ei kiinnosta saada pentujen kyselyjä päälle haluaisin vain päästä nopeaa oppilaaksi ja siitä soturiksi ja päästä päälliköksi. En ymmärrä miten joku osaa klaanilaisten nimet tiedän itsekkin vain roihumyrskyn ja… en taidakkaan osata kuin vain roihumyrskyn nimen enkä aijo opetellakaan-
//Tylsistyin joten tässä vähän lyhyempi tarina :D
Seljis
Moi Peruna! Saat tarinasta 35p, koska teksti oli helppolukuista. Hyvin meni :)
Hei Cherries! Saat 40p, koska tarina oli helppolukuinen. Btw mite osaat kirjottaa melki niiku kirjailija:0
Ja toivees soturinimestä toteutetaa sit ku siit tullee soturi.
Cherries
Kirsikkapentu makasi pentutarhassa. Hänen keltaiset silmänsä hehkuivat pimeässä. *Taidan mennä ulos.*, hän ajatteli, ja hiipi pesän suuaukolle. Punatäpläinen naaras tassutti aukiolle. Leiri oli yöllä hieman karmiva. Kirsikkapentu oli tottunut kissojen puheensorinaan, ja siihen että aukiolla olisi sotureita, jotka vaihtoivat kieliä. Nyt leiri oli kuitenkin tyhjä, ja hiljainen. Kirsikkapentu istahti maahan. Hän katseli ympärilleen. Kuun ja tähtien valossa, kaikki oli taianomaista. Mutta karmivaa. Silti, Kirsikkapentu tunsi olonsa turvalliseksi. Hän katseli tähtiä.
“Ne ovat kauniita, eikö?” Kirsikkapentu hätkähti kuullessaan kissan äänen vierellään. Siinä istui klaanin parantaja, Tuhkatäplä.
“M-milloin sinä tulit siihen?” Kirsikkapentu kysyi.
“Hetki sitten.” Harmaatäpläinen kolli naukui.
“Hopeahäntä on… Lumoava.” Kirsikkapentu naukaisi.
“Niin on. Oppilaana kävin joskus illalla katsomassa sitä. Se toi minulle turvaa. Näin Tähtiklaanin. Tiesin että se on lähellä.” Parantaja katsoi minuun. Hänen viisaat silmät tutkivat minua. Sitten hän katsoi poispäin.
“Sinun pitäisi nyt mennä nukkumaan, jotta jaksat leikkiä huomenna.”
*Leikkiä? Kenen kanssa?*, Kirsikkapentu ajatteli myrtyneenä, mutta meni kuitenkin pentutarhaan. Naaras laskeutui makuusijalleen, ja sulki silmänsä.
Kirsikkapentu heräsi, ja katseli ympärilleen. *Oliko se unta? Kävinkö minä ulkona?* Hän suki nopeasti turkkinsa, joka oli pörrössä, ja meni aukiolle. Hän näki maassa pieniä tassunjälkiä. *Minä kävelin silloin tuosta. Se ei ollut unta.* Kirsikkapentu haki nopeasti tuoresaaliskasasta hiiren, ja meni pentutarhan eteen syömään sitä. *Parantajaoppilaana olisi kivaa… Mutta ei. En usko että minä voisin olla parantaja. Koska… Parantajia kunnioitetaan. Minua ei kunnioiteta. Ja koska en ole klaanisyntyinen, toiset luulevat etten usko Tähtiklaaniin. Ei. En voi. Parasta tulla vain soturiksi. Nimeni olisi Kirsikkakynsi, tai Kirsikkakukka… Tai Kirsikkahalla tai Kirsikkapilvi. Ne olisivat hienoja nimiä.*
//Laitan tähän vaan, että toivon, että Kirsikan nimeksi tulee Kirsikkakyyhky.
Peruna :3
Mustapentu~Lintuklaani
Heräsin muiden pentujen kiljaisuihin, joten kun olin kerran herännyt voisin lähteä ulos pentutarhasta harmi kyllä päivä oli sateinen joten leiri oli tyhjä. kaikki olivat pesissä tai partioissa. En kyllä ole ikinä ymmärtänyt niitä joita kiinnostaa soturin elämä. mutta jos lähtisin erakoksi tai jotain sellaista minua pidettäisiin luultavasti hylkiönä tai petturina ja en tykkää muiden ennakoluuloista joten haluan olla mahdollisimman hyvä soturi…
***
”mustapentua ei läydy vaikka partiot ovat etsineet häntä koko päivän” Roihumyrsky ärähtää ”se pentu ei tajua palata leiriin” tämä jatkaa. olen kuunnelut soturien puheita jo hetken piilostani. Olin siis palannut jo leiriin mutta minua ei kiinnosta hirveä hössötys joten pysyn täällä loppu päivän ja palaan yöllä pentu tarhaan. mielestäni pentuna oleminen on turhauttavaa päällikkö tai soturit saavat tehdä mitä haluaa, Haluan kyllä olla päällikkö joskus-
”Löysin mustapennun”hopeasielu huudahtaa roihu myrskylle ”selkeästi” murahdan.
//Se päätty siihen +pennun näkökulmast en oikeen osaa kirjottaa ;-; Yritin parhaani jeru
Seljis
Hei Irina! Saat 35p, koska teksti oli helppolukuista. Kiva, kun olet aktiivinen! :)
Irina~
Ohdaketassu ~ Liljaklaani
Heti kun Ohdaketassu oli kääntänyt selkänsä Perhonviikselle mennäkseen tuoresaaliskasalle, hän päästi syvän helpotuksen huokauksen suustaan. Oppilas oli niin nälkäinen ja hänen tassujaan särki aivan tuhottomasti, kolli menisi heti ruokailunsa jälkeen vain löhöilemään sammalpedilleen loppuillaksi. Ohdaketassu käveli tuoresaaliskasalle eikä jäänyt sen kummemmin syötäväänsä valitsemaan, vaan nappasi kasan päällimmäisenä olevan hiiren ja vei sen sitten oppilaiden pesän edustalle, missä Liljaklaanin oppilaat yleensä ruokailivat. Aukiolla ei ollut enää niin paahtavan kuuma kuin aikaisemmin aamulla, nyt kun aurinko oli mennyt jo kokonaan pilveen, joten erikseen varjoisaa paikkaa ei tarvinnut etsiä. Hän rouskutti jyrsijän suuhunsa hetkessä jänteineen kaikkineen, sillä ei todellakaan halunnut käyttää aikaa vielä eri ruumiinosien erittelyyn, vaikka tiesikin saavansa vatsanpuruja myöhemmin jos huono tuuri kävisi. Kolli oli vain niin nälkäinen. Ruokailunsa lomasta hän katseli nyt tyhjillään olevaa leiriaukiota, missä hänen lisäkseen olivat vain Perhonviiksi ja Lumirinta, jotka keskustelivat vanhuksien pesän äärellä. Muut oppilaat olivat harjoittelemassa ja soturit partioimassa, joten leiriaukealla oli autuaan rauhallista ja hiljaista. Edes klaanin pennut eivät olleet aukiolla kirmaamassa ja leikkimässä, heillä taisi olla päiväuniaika parhaillaan. Ohdaketassu lipoi punaiseksi värjäytynyttä kuonoaan ja vei hiiren luut haudattavaksi tarpeidentekopaikalle. Hän oli aluksi ajatellut vain jättävänsä ne oppilaiden pesän edustalle jonkun muun siivottavaksi, mutta päätti ettei haluaisi alkaa pilaamaan omaa mainettaan ärsyttävänä pesätoverina heti ensimmäisenä oppilaspäivänään.
//Haluaakos joku Liljaklaanilainen jatkaa tästä?
Seljis
Perhonviiksi ~ Liljaklaani
Katsoin rajaa, miettien jaksaisiko nuori kolli jatkaa kauemmas reviirillemme, olimmehan kuitenkin kiertäneet jo pitkän matkan. Käännyin katsomaan Ohdaketassuun.
”Jatketaan kierrosta huomenna”, sanoin hänelle. Lähdin ravaamaan leiriä kohti, mutta päätin mennä lähteen kautta. Vaihdoin suuntani lähteelle, jonne ei hirveän pitkä matka ollut. Kun pääsimme lähteelle, sanoin Ohdaketassulle:
”Tässä on lähde. Kaksijalat käyvät täällä välillä, joten muista olla varovainen aina kun olet lähistöllä.” Ohdaketassu nyökkäsi vastaukseksi minulle. ”Palaamme nyt leiriin”, naukaisin. Lähdin hölkkäämään leiriä kohti. Kun olin varma, että nuori kolli tuli perässäni, nopeutin vauhtiani. Katsoin taakseni ja kun tiesin, että Ohdaketassu pysyi perässä, nopeutin vauhtiani lähes täyteen vauhtiin. Pysähdyin vasta leirin suuaukolla, ja odotin, kunnes kilpikonnekuvioinen kolli jarrutti viereeni. ”Saat levätä loppupäivän. Ota riistakasasta syötävää ja mene oppilaiden pesään lepäämään. Voit vaikka leikkiä muiden oppilaiden kanssa”, sanoin hänelle. Ohdaketassu meni riistakasalle. Huomasin Lumirinnan sukimassa itseään vanhustenpesän lähellä. Kävelin hänen luokseen ja tervehdin häntä:
”Hei, Lumirinta!”
”Hei, Perhonviiksi”, Lumirinta vastasi hymyillen.
”Miltä sinusta tuntuu olla mestari?” hän kysyi.
”Hauskalta! Ohdaketassu on.. mukava nuori kolli.”
En tuntenut emoani enkä isääni, koska emoni oli kuollut synnyttyäni ja kukaan ei tiennyt kuka isäni on. Lumirinta oli aina leikkinyt kanssani, tukenut minua ja huolehtinut minusta, toisin kuin ottoemoni, joka oli ainoastaan imettänyt minua. Lumirinta oli minulle kuin isä. Kun olin oppilas, hän oli ollut mestarini.
Seljis
Hei Kielo! Kiitos ensimmäsesta tarinastasi! Saat 35p, koska tarina oli helppolukuinen ja siinä tuli esiin Varispennun luonne. Tarinasi kuulosti siltä kuin olisit ennenkin tällaisissa paikoissa ollut:)
Kielo
Varispentu pisti päänsä esiin pentutarhan suuaukosta. Oli aurinkoinen, lämmin aamu ja hänen turkkinsa välkehti auringossa.
Varispentu räpytteli silmiään, sillä ne eivät olleet vielä heräämisen jälkeen tottuneen kirkkaaseen auringonvaloon. Pian kuitenkin hän hyppeli innoissaan parantajan pesää kohti.
“Kukas se siinä?” Kysyi Tuhkatäplä joka oli miltei törmännyt Varispentuun.
“Saanko tulla auttamaan sinua? Minä lupaan etten tällä kertaa levitä yrttejä ympäri pesää. Saanko? Jookojookojooko?” Varispentu teki naamallaan niin söpön ilmeen kuin osasi.
“Et tällä kertaa.” Tuhkatäplä vastasi lempeästi.
“Hmph…” Kuului Varispennun suusta, ja hän marssi melko myrtyneen näköisenä pois. Hän ei kuitenkaan koskaan jaksanut olla kauan vihainen. Tälläkin kertaa Varispennun viha loppui siihen, että hänen mahansa murisi hyvin äänekkäästi.
“Kettuko se täällä?” Ruusutähti vitsaili
“Joo! Täällä on kauhea ja hirveä kettu joka aiheuttaa muille hirveitä haavoja jotka minä parannan täysin!” Pentu sanoi innostuen.
“Noh, onpas sitten hyvä että meillä on täällä klaanissa sinut.” Ruusutähti hymyili.
“Niinpä!” Kuului ylpeä vastaus “Nimitetään minut muuten sitten parantajaksi? Tahtoisin sellaiseksi NIIN kovasti.” Hän jatkoi.
“Katsotaan.” Ruusutähti vastasi vain ja tassutti muualle.
***
Alkoi tuulla. Aurinko oli laskemassa, eikä Varispennulla ollut ollut koko päivänä mitään tekemistä. Hän oli valittanut tekemisen puutteesta emolleen, mutta se ei ollut auttanut asiaa tippaakaan.
“Ei nyt, Varispentu. Ehkä kun olet oppilas. Katsotaan myöhemmin.” Varispentu mutisi ärsyyntyneenä hänelle päivän mittaan sanottuja lauseita. “Pyh, sanon minä! Olen jo kohta oppilas mutta minua kohdellaan kuin mitäkin kuun ikäistä pentua!” Hän huokaisi, ja kävi makuulle pentutarhan eteen. Varispentu sulki silmänsä ja jossain vaiheessa hän vaipui uneen.
//Eka rooli ikinä tämmösissä paikoissa, joten tää on töksähtelevä//
Seljis
Hei Kuu! Saat 35p, koska teksti oli helppolukuista ja olit selvästi ottanut selvää Eväliuskeen luonteesta, joka siinä erittäin hyvin näkyi.
Kuu
Liljaklaani – Rastastassu
Rastastassu katseli aukiolla sotureiden touhuja. Harmaaraidallinen kolli asteli hänen luokseen. ”Mennään harjoittelemaan”hän äyskähti. Rastastassu vilkaisi murtunutta jalkaansa. ”Olenko minä valmis siihen, Eväliuske?”hän kysyi. Tuhkatäplä kuuli heidät ja juoksi heidän luokseen. ”Ei ei ei! Et ole valmis”hän sanoi huolestuneena. ”Tämä on noloa”Eväliuske sanoi.”oppilaani ei voi harjoitella!” ”Hän mursi jalkansa!”Tuhkatäplä sanoi tiukasti. Rastastassu katsoi isompien kissojen kinastelua. ”Olen maannut parantajan pesässä jo kuun! Minä olen valmis!”sanoin. Tuhkatäplä huokaisi. ”Hyvä on… olkaa todella varovaisia!”hän sanoi lähinnä Eväliuskeelle. ”Mennään”hän sanoi ja lähti harppomaan leirin suu aukkolle. Seurasin häntä, tosin hitaammin koska en päässyt kovin lujaa kolmella terveellä ja yhdellä murtuneella jalalla. Muutama kissa aukiolla katseli peräämme ja kuiski, mutten välittänyt siitä. Rastastassu ja Eväliuske saapuivat taistelu alueelle. Eväliuske asteli toiselle reunalle ja minä toiselle. ”Sinä hyökkäät minä puolustan”hän sanoi yksinkertaisesti. Rastastassu nyökkäsi ja meni valmius asemiin. Hän hyökkäsi mutta Eväliuske väisti helposti. ”Olet ruosteessa”hän sanoi tylysti. Loikkasin uudestaan häntä päin mutta hän väisti taas ja Rastastassu mätkähti maahan. Kipu säteili koko Rastastassun ruumiiseen kun hän nousi. Hän vilkaisi murtunutta jalkaansa josta kipu säteili. Se näytti samalta kuin äskenkin. Onneksi. ”Voi ketun läjät! Et voi edes loikata ilman että satutat itseäsi! Olet kömpelöin kissa ikinä!”Eväliuske sihisi. Eväliuskeen sanat riipaisivat Rastastassun sydäntä.
Seljis
Moikka Star! Kiitos hienosta tarinasta. Saat 40p, koska tarina oli helppolukuinen ja siinä tuli esiin Sulkatassun luonne. Jatka samaan malliin!
Seljis
Moikka Irina! Saat 40p, koska tarina oli helppolukuinen ja hyvin kirjoitettu. Mukavaa, kun olet näin aktiivinen täällä! Jatkan Ohdaketassun ja Perhonviiksen tarinaa heti, kun siihen saan tarpeeksi aikaa :)
Star^^
Sulkatassu, Liljaklaani
”Sulkatassu, nyt taisteluharjoituksiin!” Omenasade kajautti reippaasti.
”Ei vielä! Miksi sinun pitää aina määräillä?” Sulkatassu kysyi haastavasti. ”Olen mestarisi.” Omenasade muistutti.
”Ja melkoinen hiirenaivo.” Sulkatassu ajatteli ilkeästi. Sulkatassu hyppäsi käpälilleen ja käveli Omenasateen perään. Omenasade katsoi Sulkatassua hyväksyvästi. Sulkatassu käveli metsässä Omenasateen perässä. Oli kirkas aamu, ja linnut lauloivat puissa. ”Minä inhoan taistelua! Mieluummin olisin keräämässä uusia sulkia kokoelmaani varten!” Sulkatassu ajatteli vihaisena. Hän kumminkin tiesi, että Omenasade voisi olla hyvä kohde pienelle nöyryytykselle. Kolli ei varmasti osannut aavistaa, mitä hänellä oli mielessään. Taistelualue levittäytyi eteenpäin. Sulkatassu harppoi sinne ja asettui istumaan. ”Mitä täällä muka on? Tyhjä aukio: ei muuta.” Sulkatassu sihahti.
”Tämä on taistelualue.” Omenasade maukui. Sulkatassu asteli Omenasateen viereen virnistäen ivallisesti. ”Tapahtuisipa jotain…draamaa?” Sulkatassu ajatteli tylsistyneenä. Omenasade selitti hyökkäyksen periaatteita.
”Sinun täytyy olla valmis, kun hyökkäät. Sen pitää tapahtua juuri sillä hetkellä, eikä saa viivytellä.” Omenasade selitti. ”Miksi ei muka saa? Mitä väliä sillä on? On erilaisia hyökkäystekniikoita, ja sinä selität yhtä. Joten kerropas monipuolisemmin!” Sulkatassu sanoi ja väläytti Omenasateelle ivallisen katseen. Omenasateen lihakset väreilivät kiusaantuneesti. ”Kokeillaan käytännössä.” Omenasade naukui välittämättä siitä, mitä Sulkatassu oli äsken sanonut. ’Äh, miksi et sano mitään!’ Sulkatassu ajatteli vihaisena, sillä hänen juonensa oli mennyt pieleen.
//Ensimmäinen tarina, en tiedä menikö ihan pieleen//
Irina~
Ohdaketassu ~ Liljaklaani
Kaksi kissaa puikkelehtivat läpi lehtimetsän tiiviisti kasvavien runkojen ja pensaikkojen seassa. Edellä kulkeva isokokoinen, harmaaraitainen naaras kulki ääneti, vaikka tuon vauhti olikin seuraajaansa nähden paljon kovempi. Perässä jolkottava kilpikonnakuvioinen kolli piti taas enemmän ääntä, sillä ei vielä ymmärtänyt kuinka kummassa tassuilla pystyi astumaan niin äänettömästi, vaikka maapohja oli täynnä kuivia oksanpätkiä ja pikkukiviä, mitkä väkisin pitivät ääntä kun niiden päälle astui. Perhonviiksi kääntyi aina välillä vilkaisemaan taakseen, varmistaakseen että oppilas pysyi mukana ja huomatessaan tuon vielä seuraavan, tuntui soturi vain koventavan vauhtiaan. Ohdaketassu ei sitä ääneen sanoisi, mutta hänen polkuanturoitaan oli alkanut jo hiukan särkemään ja jalkojen lihaksia pakotti jatkuva juoksu.
”Hidastappa sitten vauhtia Ohdaketassu ja kerro minulle mitä haistat?” Perhonviiksi naukaisi hiljentäessään vauhtia, pysähtyen sitten lehtipuiden varjoon. Oppilas katseli ympärilleen katse ja muut aistit valppaina, kuin odottaen jostakin pusikosta kohta hyppäävän Lintuklaanin soturin. Maisema ei kuitenkaan vaikuttanut vaihtuvan mitenkään erityisen kovasti Liljaklaanin muusta maastosta. Puut vaikuttivat kasvavan hieman harvemmassa täällä, ja lehtipuiden sijaan alueella näytti olevan myös havupuita. Ohdaketassu haisteli ilmaa, mutta ei erottanut normaaleista metsän tuoksuista mitään erityisen pistävää tai normaalista poikkeavaa. Olivatko he oikeasti jo saapuneet rajalle? Hän kääntyi katsomaan mestariaan kulmat kurtussa, pyytäen tuota äänettömästi selittämään tilanteen.
”Usko tai älä, Liljaklaanin ja Lintuklaanin reviirien raja menee noiden kuusien kohdalla”, Perhonviiksi selitti, viittoen hännällään puunmitan etäisyydellä kasvaviin kuusiin. Oppilas asteli hieman lähemmäs ja haisteli ilmaa uudestaan, mutta ei erottanut mitään muuta kuin hennon pihkan tuoksun ilmassa.
”Opit kyllä aikanaan tunnistamaan Lintuklaanin hajun muista metsän tuoksuista, mutta siihen mennessä voit pitää havupuita merkkinä rajan lähestymisestä. Jos olet kuusien tai mäntyjen seassa, olet mennyt silloin liian pitkälle”, mestari jatkoi selitystä ja suuntasi katseensa sitten taivaalle. Ohdaketassu nyökäten seurasi tuon katsetta ja yllättyi huomatessaan auringon menneen puoliksi pilveen. Lehtipuiden tuuheiden oksistojen alapuolelta ei oikein nähnyt taivasta, joten sään muuttuminen ja ajan nopea kulku tulivat yllätyksenä. Aurinkohan oli jo miltei huipussaan! Nälkä kurisi oppilaan vatsassa ja hän nielaisi, toivoen ettei soturi ollut kuullut sitä. Pentuaikana hän oli tottunut saamaan aamupalan heti herättyään, mutta oppilaan tehtävissä ruokailun aika olisi vasta myöhemmin. Ohdaketassun vatsa ei vain tiennyt sitä vielä.
//Perhonviiksi? Nää kaks voi vaikka jatkaa rajakierroksen loppuun (käy siis maatilan ja lähteen) tai sit palata leiriin ja jatkaa sitä joku toinen päivä, ihan miten itse haluat kirjoitella :)
Seljis
Kiitos hyvästä tarinasta Kuu! Saat 35p, koska teksti on helppolukuista, eikä tarina ole liian lyhyt. Jatka samaan malliin!